Juuri nyt!

13.6.2014 9.00

Sähköbussien automaattiset latausjärjestelmät pian kokeiluun

Sähköbusseja voidaan ladata vuoden kuluessa myös bussiterminaalissa, päätepysäkillä tai linjalla, kun niitä on toistaiseksi ladattu vain varikolla. VTT:n koordinoimassa eBusSystem-hankkeessa kokeillaan automaattisten latausjärjestelmien käyttöä Espoossa Tapiolan–Matinkylän alueella linjalla 11 ensi vuoden alusta.

Hankkeella tähdätään siihen, että sähköbussit ja niiden latausinfrastruktuuri voidaan rakentaa kokonaisuutena mahdollisimman kustannustehokkaasti. Automaattisia latausjärjestelmiä on ensin koekäytettävä Suomen oloissa, ennen kuin järjestelmät otetaan laajemmin käyttöön. Pilotointi tehdään yhteistyössä Veolian eBus-projektin kanssa, ja Veolian operoimia sähköbusseja varustetaan automaattisella latauslaitteella. Tavoitteena on saada kokeiluun kaksi bussia lisää vielä tämän vuoden aikana. Reitin varrelle tuleva pilotointivaiheen latauspiste on suunnitteilla Tapiolaan.

Käytännössä sähköbussin automaattinen lataus tapahtuu bussin katolle asennettavan virroittimen kautta, kun bussi ajaa esimerkiksi terminaaliin, päätepysäkille tai reitin varrella olevalle pysäkille, joiden yläpuolelle noin kolmen metrin korkeuteen on asennettu latausvirran syöttöpiste.

Latauksessa hyödynnetään mahdollisimman paljon sähköbussien normaaliin käyttöön liittyviä seisonta-aikoja, kuten aikataulun tasausta, odotusaikoja ja pysähdyksiä. Esimerkiksi kaksi minuuttia kestävällä 200 kilowatin latauksella voi ajaa sähköbussilla kuudesta kahdeksaan kilometrin matkan. Tarvittavien latauspisteiden tai -kertojen määrä riippuu bussin akuston ja lataustehon mitoituksesta sekä reitin pituudesta.

HSL:n tavoitteen mukaan kahdeksan prosenttia bussikannasta eli yli sata ajoneuvoa on sähköbusseja vuonna 2018. Sähköbussien lukumäärän kasvaessa tarvitaan automaattisia latauslaitteita, jotta kokonaisjärjestelmän kustannuksia saadaan pienennettyä ja tuotantoa tehostettua. Sähköbussit voivat tulla parhailla käyttöpaikoilla kaupunkiliikenteessä taloudellisesti kannattaviksi jo lyhyellä aikavälillä.

Suomeen on perustettu uusi yritys Ekabus Oy, jonka tavoitteena on kaupallistaa aiemmin eBus-projektissa kehitetty ja Veolian matkustajaliikenteessä testaama, VTT:n ja Metropolia ammattikorkeakoulun toteuttama suomalainen testisähköbussi.

Akusto on sähköajoneuvon kallein komponentti, ja sitä pienentämällä ja sen mahdollisimman tehokkaalla käytöllä yhdistettynä soveltuvaan latausinfrastruktuuriin voidaan parantaa järjestelmien taloudellista kilpailukykyä. Reitille solmupisteisiin sijoitetut latauslaitteistot voivat lisäksi palvella useammilla linjoilla liikennöiviä sähköbusseja.

Sähköiset hyötyajoneuvot yleistyvät

Joukkoliikenteen lisäksi potentiaalisia sovellusalueita sähköisille hyötyajoneuvoille ovat korkean käyttöasteen ja hyvin määriteltyjen työsyklien tai reittien teolliset tuotantoympäristöt, kuten kaivokset, logistiikka ja satamat.

eBusSystem-projekti on osa teollisuusvetoista VTT:n koordinoimaa ECV (Electric Commercial Vehicles) -verkostohanketta, joka kehittää sähköisiä hyötyajoneuvoja ja työkoneita sekä niiden järjestelmiä. Vuosina 2014-2016 toteutettavissa, elinkeinoelämän kanssa verkottuneissa tutkimus- ja kehityshankkeissa on mukana 30 yritystä sekä VTT:n lisäksi Aalto-yliopisto, Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Vaasan yliopisto.

ECV-verkostossa on merkittävästi uusia yritysten kehityshankkeita erityyppisille sähköisille ajoneuvoille, liikkuville koneille ja näiden komponenteille. Verkostossa on mukana 13 yritystä omilla yrityshankkeillaan. Tämän lisäksi 24 yritystä osallistuu rahoitusosuudella alan kehitystä tukevaan julkiseen tutkimusprojektiin. Koko verkoston projektivolyymi on noin 18 miljoonaa euroa.

Tutkimusaiheita ovat akkuteknologia ja sen sovellukset, sähköbussien suorituskyky, mallinnus ja komponentit, hybridisähköiset työkoneet sekä sähköisiin ajoneuvoihin ja työkoneisiin liittyvät järjestelmätason lataustekniikka, sähköverkkoon kytkentä ja käyttövoimaenergian hallinta sekä konseptit eri käyttöympäristöissä.

ECV-verkoston hankekokonaisuus on osa Tekesin EVE-ohjelmaa ja liittyy läheisesti VTT:n TransSmart-kärkiohjelmaan.

Verkoston kärkihankkeessa, eBusSystem-projektissa, ovat omilla rinnakkaisilla yrityshankkeillaan mukana Helsingin Seudun liikenne HSL, Fortum Oyj, Espoon kaupunki ja Lahden kaupunki.

eBusSystem keskittyy liikenne-, lataus- ja energiajärjestelmiin liittyvään kehitykseen, automaattisten latausjärjestelmien pilotointiin Suomessa, latauspalvelun kehittämiseen ja kaupunkisuunnittelun sekä -infran liityntöihin. Tavoitteena on kehittää kotimarkkinoita ja saada myös uusia kaupunkeja liittymään mukaan sähköisen joukkoliikenteen kehitykseen. eBusSystem linkittyy läheisesti Espoossa käynnissä olevaan Veolian eBus-hankkeeseen.

Lisätietoja:
Mikko Pihlatie, puh. 020 722 4884, mikko.pihlatie@vtt.fi

www.ecv.fi


Palaa otsikoihin